Miten tärkeä on valaistus paloturvallisuudessa?  Suomessa syttyy vuosittain yli 1000 rakennuspaloa, joiden aiheuttajana on sähkö.  Sähköpalo on tulipalo, jonka suorana syttymisenergiana on sähkö. Tulipalon voi aiheuttaa sähkölaite tai -laitteisto. Yleensä sähköpalo oireilee ennakkoon ja kytee jonkin aikaa ennen syttymistään. Sähkölaitteen epätavallinen toiminta (pesukoneen ohjelman toistuva keskeytyminen, valaisimesta kuuluva hurina, laitteesta kuuluvat epämääräiset äänet, laitteesta lähtevä paha käry, yms.) voi ennakoida ongelmia, jopa mahdollista syttymistä. Valojen vilkkuminen tai himmeneminen ovat merkkejä siitä, että sähkölaitteiston toiminnassa kaikki ei ole kunnossa.

  • Facebook
  • LinkedIn

Toistuvat pienet sähköiskut kodin elektroniikasta yhdessä muiden ongelmien kanssa voivat olla myös merkkinä sähkölaitteistossa piilevästä viasta. Led-valojen paloturvallisuus on hyvä, koska ne eivät tuota lämpöä samalla tavalla kuin esimerkiksi loisteputket ja polttimot. Tyypillisiä sähköpaloja valaistuksesta tai itse valaisimesta tulee kun:

  • Valaisimessa oleva osittain toimiva, vilkkuva tai himmeästi palava, loisteputki aiheuttaa kuristimen voimakkaan kuumenemisen.
  • Valaisin joutuu kosketuksiin herkästi syttyvän materiaalin kanssa. Ilmavirta heittää kevyen verhon halogeenilampun päälle tai kuuma valaisin kaatuu vuoteelle tai sohvalle.
  • Joillain toimialoilla voi pöly saada tulipalon aikaiseksi, kun pöly joutuu kosketuksiin esimerkiksi kuuman loisteputken tai polttimon kanssa. Kyseisiä paikkoja voisi olla puusepänliikkeet, maatilojen navetat, yritykset joissa valmistetaan kankaita tai vaatteita

Suuri riski piilee loisteputkivalaisimissa, joissa on magneettinen kuristin. Kun putkesta vuotaa kaasua, perinteinen sytytin yrittää sytyttää putkea turhaan.  Valaisimen komponentit voivat tällöin kuumentua erittäin nopeasti ja sytyttää ympäröivät rakenteet palamaan.  Valaisin saattaa vian tullessa kuumentua hetkessä yli kaksisataa asteiseksi ja aiheuttaa tulipalon.

Lähde: Turun Sanomat uutinen – Loisteputkilampuissa palovaara

  • Facebook
  • LinkedIn

Miten vaaratilanteet saa vältettyä tai niiden määrää huomattavasti vähennettyä?

Vahinkoja voi ennaltaehkäistä valitsemalla hyvälaatuisia ja hyväksyttyjä valaisimia. CE-merkki on valmistajan takaus siitä, että tuote täyttää pienjännitedirektiivin yleiset turvallisuusvaatimukset. Noudattamalla ohjeita sekä huoltamalla ja puhdistamalla valaisimet säännöllisesti. Kun tarkastat valaisimia säännöllisesti niin kiinnitä huomiota, ettei joukossa ole rikkinäisiä tai viallisia valaisimia. Tarkista valaisimen huoltokäynnin yhteydessä muoviosat, eristeet, johdot ja jos huomaat kiinnikkeiden hapertuneen, niin kutsu välittömästi sähkömies vaihtamaan ne.  Jos sinulla on vielä käytössä loisteputkia, jotka ovat pimentyneet, putki palaa himmeästi tai välkkyy niin vaihda ne aina välittömästi uuteen ja mielellään uuteen LED-putkeen.  Jos vaihdat loisteputken led-putkeen, niin on olemassa kaksi eri vaihtoehtoa vaihto operaatioon. Jos runko ei ole vielä kovin vanha, niin kuristinta ei tarvitse välttämättä ohittaa, vaan riittää se, että vaihdat uuden led sytyttimen ja sen jälkeen vaihdat ledputken tilalle. Varsinkin vanhojen loisteputki valaisimien kohdalla on huomattu erittäinkin isoja riskejä.  Rungoissa joissa on kiinnikkeet jo haurastuneet ja kuristin vetelee viimeisiään ja nämä yhdessä voivat aiheuttaa ylikuumenemisen ja pahimmassa tapauksessa tulipalon. Tällaiset tulipalot työllistävät palolaitoksia nykypäivänä yhä enemmän.

Yhteistyö valaistusasiantuntijan kanssa

Vaaratilanteita saa myös vältettyä sillä, että käytetään valaistuksen suunnittelussa ammattilaista. Valaistusasiantuntija osaa suunnitella kohteeseen oikeanlaisen valaistuksen, jolloin vaaratilanteita pääse syntymään huomattavasti vähemmän, jos ollenkaan. Valaistussuunnittelija osaa valita oikeaan paikkaan oikeanlaisen valaistuksen ja valaisimen. Isoimman hyödyn valaistuksen suunnittelusta ja valaisimien huoltamisesta saa, kun valitsee kumppaniksi sellaisen tahon, joka pystyy tarjoamaan kokonaisvaltaisen palvelupaketin ja ylläpidon. Silloin jatkossa tapahtuva valaisimien huollot, rikkoutuneiden valaisimien vaihtaminen tapahtuu ammattilaisen toimesta.

  • Facebook
  • LinkedIn

Yhteenvetona loppuun voisi listata tärkeimmät asiat, miten yrityksen tai kotitalouden valaistuksesta saadaan mahdollisimman käyttö –ja paloturvallinen?

  • Valitse yhteistyökumppani huolella
  • Käytä valaistusalan asiantuntijaa suunnittelussa
  • Tarkasta kohteen kaikki valaisimet säännöllisesti
  • Poista valaisimiin kertynyt pöly huolellisesti
  • Ota valaisin pois sähköverkosta, jos siinä ei ole lamppua paikoillaan tai jos se on rikkoutunut, sillä sähköosien koskettaminen voi aiheuttaa sähköiskun vaaran.
  • Vaihda rikkoutuneet tai vialliset valaisimet välittömästi uusiin
  • Käytä vain ja ainoastaan testattuja CE-merkinnöillä varustettuja valaisimia
  • Huolehdi, että sammuttimesi on toimintavalmiina ja huollettu
  • Varmista, että palovaroittimesi on toiminta kunnossa
  • Jos kuitenkin valaisimesta tai muusta asiasta syttyy tulipalo, niin teillä on olemassa valmis toimintasuunnitelma vaaratilanteiden varalle

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on saada meidät jokaisen miettimään oman yrityksensä tai kotitaloutensa valaistuksen paloturvallisuutta ja millaisilla toimenpiteillä mahdollisimman moni vaaratilanne saataisiin ennaltaehkäistyä.

Lähteenä tässä kirjoituksessa on käytetty Sähköturvallisuuden Edistämiskeskus Ry:n ja Tukesin asiantuntemusta.