Hyvä myymälän valaistus on avainasemassa ostotapahtumassa, ja kuulostaneekin tavoitteena maallikolle itsestäänselvältä. Yllättävän harvoin valaistusta on kuitenkaan aidosti suunniteltu optimaaliseksi myymälän tarpeisiin ja tiloihin.  Kun yrittäjän toiveena yleensä on liikevaihdon kasvattaminen, on suunnitelma hyvä aloittaa siitä tärkeimmästä – asiakkaasta.

  • Facebook
  • LinkedIn

Mitkä ovat viisi tärkeintä asiaa joihin hyvin suunniteltu, riittävän tehokas ja oikein suunnattu myymälän valaistus vaikuttaa asiakkaassa?

1. Virkeystila. Kertaus on opintojen äiti, joten otetaan tämä asia jälleen esille.  Hyvä ja suunnitelmallinen valaistus vaikuttaa asiakkaan mielialaan kuin aurinko.  Päivänvalomaisessa ympäristössä jaksaa painella puolta pidemmälle myymälään kuin tunnelmalliemmassa vaihtoehdossa, ja kärryyn sattuu huomattavasti enemmän tavaraa.  Asiakkaan virkeystila on tuloksesi avaintekijä!

2. Näkyvyys.  Kenenkään mielestä ei ole mielekästä etsiä tuotteita hämyisistä nurkista tai valon ulottumattomiin jäävästä katonrajasta. Onnistunut valaistus tuo koko tuotekatraan esiin myymälän jokaisesta osasta.  Kun silmät eivät väsy tuotteiden tihrustamiseen, jaksaa asiakkaasi myös viettää myymälässäsi enemmän aikaa ja tehdä kenties heräteostoksiakin.

  • Facebook
  • LinkedIn

3. Tuotteen realistisuus.  Onko sinulle joskus käynyt niin, että ostat vaikkapa punaisen paidan myymälästä, mutta kotona huomaatkin sen olevan oranssi?  Tämä tuottaa paitsi turhautumista asiakkaissa, myös ylimääräistä työtä henkilökunnallesi kun tyytymättömät asiakkaat palauttavat tuotteita.  Huolehdi, että valaistuksesi kykenee mahdollisimman tehokkaaseen värintoistoon, jolloin ongelma katoaa.  Mahdollisuuksien mukaan voit myös asettaa pukukoppeihin esimerkiksi painikkeet päivänvaloa, sisävaloa ja iltahämärää varten.

4. Ostopolku.  Myymälät elävät perusasioiden lisäksi erilaisista kampanjoista, volyymistä, heräteostoksista ja lanseerauksista.  Myymälän pohja tulee suunnitella niin että voit ohjata asiakastasi haluamaasi suuntaan.  Heti pohjarakaisun jälkeen suurin vaikuttaja asiakkaan valitsemaan polkuun on valaistus.  Luomalla selkeän väylän valon keinoin pystyt helposti ohjaamaan asiakkaitasi toivomaasi suuntaan, ja erilaisia kohdevaloja  hyödyntämällä voit korostaa juuri niitä tuotteita joita haluat tällä hetkellä myydä.  Näin saat kampanjoihisi merkittävän lisäpotkun!

  • Facebook
  • LinkedIn

5. Lapset.  Vaikka lapset eivät välttämättä ole täysin ideaaleja mukanakulkijoita ihan kaikkiin myymälöihin, usein vaihtoehtoja ei juuri ole, ja etenkin päivittäistavarakaupoissa lapset ovat luonnollinen osa asiakaskuntaa.  Yksi asia kuitenkin yhdistää meitä kaikkia: kiukutteleva lapsi ei lisää ostointoa kenessäkään, eikä se myöskään lisää työntekijöiden jaksamista, jotka usein etenkin juhlapyhinä saattavat kuunnella työpäivänsä aikana kymmenien lasten väsyitkut.  Siksi on myös lasten kannalta tärkeää, ettei myymäläympäristö ole liian väsyttävä.  Lapset ovat erityisen alttiita valon muutoksille, ja hämärät myymälätilat voivat helposti laukaista itkupotkuraivarit.  Parhaiten lapset jaksavat ostosten ajan päivänvalomaisessa ympäristössä.  Toki jos nälkä tulee ja muutenkin ottaa päähän, ei mikään valo tilannetta pelasta, mutta auttaa ainakin!

Pidä nämä viisi seikkaa mielessäsi suunnitellessasi myymäläsi valaistusta, ja olet jo pitkällä! Lisää valaistuksen vaikutuksesta asiakasviihtyvyyteen voit lukea täältä.