MyMilou vaateliike
Hämeenlinna

 

MyMilou

Hämeenlinnalainen vaatekauppa My Milou on tyylitietoisen naisen ostospaikka, johon tulee vaikka kauempaakin.  Liikkeessä on esillä lukuisia eri merkkivaatteita ja -jalkineita erilaisille budjeteille, ja sisustukseen on käytetty todella paljon aikaa ja rakkautta.  Tila on persoonallinen ja puhutteleva peilikattoineen ja kultareunuksisine portaikkoineen, ja halusimme antaa tilalle valaistuksen, joka palvelee juuri My Miloun tarpeita.  Tärkein lähtökohta valaistusuudistuksessa oli tuotteiden nostaminen esiin massasta ja hyvän yleisvalon luominen.  Kun lähtökohtainen valotaso on riittävä, voi alkaa miettiä asioita kuten maksimaalinen värintoisto,  ostokäyttäytymisen johdattelu, kampanjatuotteiden esiinnosto ja esimerkiksi rakenteilla leikittely.

 

Suurimmat hyödyt

Vaatekaupan valaistus luonnollisesti lähdetään rakentamaan optimoidusta yleisestä valomäärästä sekä valon suunnattavuudesta, jolla saadaan koko tuoteskaala esiin tehokkaasti, toisia vielä korostaen.  Näin toimittiin myös My Miloussa.  Hyvä valotaso takaa virkeämmän ostosmielen, jolloin asiakas jaksaa kenties kokeilla vielä ne kahdeksannetkin housut (ja kumppani jaksaa odottaa paremmin vieressä) eikä väsymyskiukkua pääse työpäivän jälkeen shoppaillessa yhtä herkästi syntymään.  Kohdennetuilla valaisimilla varastomäärien hallinta ostokäyttäytymistä ohjaamalla helpottuu, kun vaateliike saa korostettua juuri toivomiaan tuotteita ja alueita, ohjaten asiakkaiden mielenkiintoa näihin.  Hyvä yleisvalo helpottaa havaintojen tekemistä, ja maksimaalinen värintoisto vähentää kotipettymysten määrää tuotteiden näyttäessä jo myymälässä realistisilta.  My Miloussa on lisäksi hieman leikitelty liikkeen erityispiirteiden sekä valaistuksen kanssa niin, että valaistus korostaa liikkeen erityisyyksiä.

Ostotapahtumaan liittyvien hyötyjen lisäksi led-valaisimet tuovat mukanaan tervetulleen tuliaisen – pienemmän energiankulutuksen.  Monet vaateliikkeet ja muut myymälät ovat päässeet uusimaan valaistuksensa leasingilla niin, että leasingmaksujen ja sähkölaskusäästöjen jälkeen todellinen kulujen muutos on minimaalinen, vaikka valon määrä on voinut moninkertaistua.  Kun huomioidaan vielä led-valaisimen uskomattoman pitkä käyttöikä (n. 50000h) ja sen tuomat säästöt huoltokuluissa, ovat valaisimet kertaostoksenakin usein maksaneet itsensä takaisin jo muutamissa vuosissa.  Vaatekaupan valaistus on useimmiten kannattava sijoitus, joka on nopeasti kuitannut omat kulunsa.

My Miloun kohdalla energiansäästö on laskelmien mukaan ollut myös reipasta, joka on tullut lähinnä kivana kaupanpäällisenä.  Pääasia valaistusremonttiin lähdettäessä oli sada liiketilat loistamaan, ja luoda Hämeenlinnan hienoin näyteikkuna.  Myymäläpuolen projekti on jo valmis, mutta näyteikkunoiden osalta projekti yhä jatkuu.  Innolla odotamme lopputulosta!

Lataa maksuton valaistuksen opas

Lataa maksuton valaistuksen opas

Oppaaseen on koottu tärkeimmät faktat siitä, miten valaistus vaikuttaa esimerkiksi yrityksen tuottavuuteen, työviihtyvyyteen, työturvallisuuteen ja asiakasviihtyvyyteen.

You have Successfully Subscribed!