Valaistus työpaikalla on merkittävä mukavuus- ja turvallisuustekijä, joka vaikuttaa työskentelyn mielekkyyteen ratkaisevasti. Vaikka valaistukselle ei ole määritelty virallisia ohjearvoja tai suosituksia, on Työturvallisuuskeskus (TTK) laatinut työympäristön valaistusominaisuuksista epävirallisen ohjeistuksen.
Minkälainen valaistuksen tulee olla?
TKK painottaa, että valaistuksen työpaikalla tulee olla työn luonteen ja työntekijöiden edellytysten mukainen, ja suosittelee maksimoimaan luonnonvalon määrän tiloissa. Heikon valaistuksen huomautetaan aiheuttavan välillisiä oirehdintoja työntekijöissä virheellisten työasentojen sekä päänsärkyjen kautta. TKK toteaa liian matalatehoisen valaistuksen kasvattavan työympäristön väsymys- ja tapaturmariskejä, ja kehoittaa kiinnittämään huomiota myös vanhempien työntekijöiden erityisvaatimuksiin valaistuksen suhteen – silmän toiminta muuttuu henkilön ikääntyessä, ja etenkin tarkemmassa työskentelyssä riittävä valaistus on ehdoton. Jos työasema vaatii pitkäaikaista, staattista katsomista tietylle etäisyydelle, silmiä voi vetreyttää ja virkistää pitämällä taukoja ja katselemalla ympäristöä tasaisin väliajoin.
Työturvallisuuskeskus muistuttaa häikäisyn olevan yksi pahimmista epäkohdista joita epäonnistunut valaistus voi aiheuttaa. Valaisin voi häikäistä työpisteellä joko suoraan tai välillisesti, esimerkiksi pintojen tai tietokoneen kautta, jolloin valaisimen valo heijastuu ruudulta käyttäjän silmiin epämiellyttävästi. Häikäisy jaetaan kahteen eri tavoin työskentelyä häiritsevään kastiin – näkemistä osittain haittaavaan ja häiritsevään kiusahäikäisyyn, sekä näkemisen täysin estävään estohäikäisyyn. Molemmat häiritsevät työskentelyn tuottavuutta sekä työviihtyvyyttä ja tarkkuutta merkittävästi. Yleissuositus näyttöpäätetyöskentelyyn on, ettei alueella ole häiritseviä heijastuksia tuottavia valaisimia, eivätkä näyttöruudut ole kiiltäviä. Epäsuoraa valaistusta suositellaan, mutta myös matalan häikäisyarvon LED-valaisimet topimivat erinomaisesti. Työpisteisiin kehoitetaan tarvittaessa lisäämään erillisiä kohdevalaisimia. TKK huomauttaa myös avotoimistojen tarpeesta panostaa hyvän yleisvalaistuksen lisäksi helposti muunneltavaan, säädettävään kohdevalaistusjärjestelmään.
Millä valaistusvoimakkuudella valaistus työpaikalla tulisi toteuttaa?
Toimiston keskimääräiseksi valaistusvoimakkuustarpeeksi Työturvallisuuskeskus arvioi n. 300-750 luksia, mutta kehoittaa huomioimaan valaistusvoimakkuuden alenemisen käytössä valaisimien vanhentumisen ja likaantumisen myötä, ja täten suunnittelemaan valaistuksen suositusarvoja tehokkaammaksi. On hyvä huomioida, että valaistusvoimakkuuden aleneminen koskee pääasiassa vanhanaikaisia valaisimia, sillä esimerkiksi hyvälaatuisen LED-valaisimen keskimääräinen polttoikä ennen valaistusvoimakkuuden alenemista on noin 50000 tuntia. Tämän jälkeen LED-valaisinkin alkaa pikkuhiljaa menettää valotehoaan. Lue lisää LED-valaisimista tästä.
Halogeenivalaisimien kanssa toimiessa TKK kehoittaa erityiseen varovaisuuteen paloturvallisuusnäkökohtien kanssa. Halogeenivalaisin vaatii merkittävän suoja-alueen turvalliseen asennukseen, koska lämmöntuotto voi olla ajoittain suurtakin, jolloin realistinen tulipaloriski on olemassa. LED-valaisimia käyttäessä paloriski on huomattavasti vähäisempi LED-valaisimen hyvin alhaisen lämmöntuotannon johdosta, eikä ledi siksi vaadi mainittavia suoja-alueita asennukseen.
Työturvallisuuskeskus toteaa, että valaistuksen laadun parantaminen on edullisimpia keinoja parantaa työympäristöä ja työtekijän viihtyvyyttä työpaikalla. LED-valaistukseen päädyttäessä on hyvä huomioida laskelmissa myös energiansäästön kautta saavutettavat edut. Lue lisää Työturvallisuuskeskuksen sivuilta tästä.