Yrityksemme tarina

 

Avoimuus

Meidän mielestämme avoimuus on sitä, että uskallamme seistä sanojemme takana – oli tilanne sitten minkälainen tahansa! Pyrimme siihen, että yrityksemme kulttuuriin kuuluu avoin keskustelu sekä tietojen jakaminen niin asiakkaillemme kuin henkilöstöllemme. Jaamme kaiken asiantuntemuksemme avoimesti, ilman minkäänlaista sitoutumista. Avoimessa kanssakäymisessä on helppoa toimia rehellisesti.

Intohimo

Meidän jokapäiväistä toimintaamme ohjaa intohimo palvella asiakkaitamme mahdollisimman hyvin. Intohimo on yksi monista luonteenpiirteistä, jonka perusteella olemme valinneet henkilöitä yritykseemme.

Arvostus

Arvostus on asia, joka täytyy ansaita joka hetki työskennellessämme asiakkaidemme keskuudessa. Mahdollisimman hyvä asiakaspalvelu saavutetaan kummankin osapuolen arvostaessa toisen tekemää työtä ja toimiessa molempien parhaaksi.  Arvostamme jokaista asiakastamme, niin yrityksinä, kuin ihmisinä yritysten takana.

Rohkeus

Pyrimme olemaan alallamme suunnannäyttäjä ja näin pystymme tarvittaessa mukauttamaan toimintamalliamme rohkeasti. Kaikki tekevät välillä virheitä, vaikka pyrimmekin aina täydellisyyteen. Tärkeintä on kuitenkin kokeilla rohkeasti uusia asioita, ”vaikka joskus saattaa rapatessa hieman roiskuakin”!

Vuonna 2012 Petri Kivimäki perusti silloisen yhtiökumppaninsa kanssa LED-valaisin markkinointiyhtiön ja toiminta saattoi alkaa. Toiminta käynnistyi ensin ns. kotimyyntinä, eli palvelu suunnattiin kokonaan kotitalouksille. Ei kuitenkaan kestänyt kauaa kun myös yrityskenttä valloitettiin.

Aluksi yhtiö toimi pelkästään myynti –ja asiantuntijaorganisaationa kumppaniyrityksen maahantuodessa erilaiset LED-tuotteet. Kun LED-valaistuksen yleistymisen nousukiito kiihtyi, Kivimäki kumppaneineen totesi, että yrityksen edustamien tuotteiden hinnat olivat karanneet liian korkeiksi. Samoihin aikoihin tehtiin yksi suurimmista päätöksistä organisaatiossa – silloinen maajohtaja Mikko Hämäläinen nimitettiin yhtiön toimitusjohtajaksi ja yrityksessä alkoivat puhaltamaan muutosten tuulet. Katseet käännettiin Aasiaan ja maahantuonti omalla tuotemerkillä aloitettiin. Aikaisempi yhtiö on kuitenkin ajettu myöhemmin alas ja uusi yhtiö Stonehill Solutions sai jatkaa siitä, mihin edellisellä yhtiöllä jäätiin. Tällä hetkellä Stonehill Solutions Oy toimii yhteistyössä viidentoista (15) eri eurooppalaisen ja kiinalaisen, meidän tarkat laatukriteerit läpäisseen, tehtaan kanssa.

Vuonna 2021 voimme palvella asiakkaitamme valtakunnallisesti ja tarjota heille asiantuntemustamme vihreämmän, taloudellisemman sekä paremman valaistuksen osalta. Jokainen valaistusasiantuntijamme käy läpi eri valmennusportaita sisältävän koulutuksen, jolloin voimme tarjota asiakkaillemme oikeasti asiantuntevan premium -palvelumallin. Asiakkaamme koostuvat kirjavasta joukosta eri kokoisia ja -näköisiä yrityksiä,  joita onkin jo yhteensä yli 4000. Palvelemme yhä myös kotitalouksia, vaikka yritykset ovatkin kasvaneet pääasialliseksi asiakaskunnaksemme. 

Mitä tämä tarkoittaa itse asiakkaalle?

Asiakkaanamme saat paikkakuntakohtaista ja yksilöityä palvelua, jonka päätarkoituksena on saada uudesta valaistuksesta oikeanlainen juuri kyseiseen toimipaikkaan. Halutessaan asiakas voi solmia kanssamme ylläpitosopimuksen koko valaistuksestaan, jolloin sovituin määräajoin käymme tarkastamassa, ettei valaistuksessa ole tapahtunut muutoksia, tehden samalla valaisimien sekä valaistuksen kuntotarkastuksen. Näin valaistus on aina,  vuodenajasta, kellonajasta, työntekijöistä ja kuun liikkeistä riippumatta, sinun tarpeitasi vastaava.

Mahtavaa saada juuri sinutkin meidän asiakkaaksemme! Ollaan yhteydessä.

Lataa maksuton valaistuksen opas

Lataa maksuton valaistuksen opas

Oppaaseen on koottu tärkeimmät faktat siitä, miten valaistus vaikuttaa esimerkiksi yrityksen tuottavuuteen, työviihtyvyyteen, työturvallisuuteen ja asiakasviihtyvyyteen.

You have Successfully Subscribed!