LED-valaistus
Päijät-Hämeen alueella

Tiedätkö, mitä hyötyjä saat valitsemalla yritykseesi modernin LED-valaistuksen? Tutustu ja varaa meiltä maksuton valaistuskartoitus yrityksesi toimitiloihin.

Energiansäästö

Kun uudistat yrityksesi valaistuksen energiapihiin LED-valaistukseen, putoavat valaistuksen energia- ja huoltokustannukset keskimäärin 60 – 90%. Nykyaikaisessa, ekologisuutta vahvasti painottavassa maailmanajassa sähkön säästäminen sekä kestävän kehityksen mukaiset arvot ovat nousseet tärkeäksi puheenaiheeksi niin kotitalouksissa kuin yrityksissä. 

Parempi valoteho

Vaativissa näkötehtävissä on saavutettu jopa 8–9% tuottavuuden kasvu valaistus-voimakkuuden nostamisella (500 luksista noin 1600 luksiin), ja virheiden lukumäärä on saatu jopa puolittumaan. Valaistusvoimakkuuden lisäämisellä on suurempi vaikutus iäkkäiden työntekijöiden tuottavuuden parantumiseen, mutta myös nuorempien työntekijöiden jaksaminen paranee.

Asiakasviihtyvyys

Yksi merkittävimmistä asiakasviihtyvyyteen vaikuttajista on usein retuperälle jäänyt valaistus. Suunnitelmallisella muutoksella saadaan aikaiseksi huomattavia hyötyjä asiakaskäyttäytymisessä. Valotehokkuus ei saa olla myöskään liian kirkas, jolloin valoherkät oirehtivat. Maksimaalisten hyötyjen saavuttamiseksi valaistus mitoitetaan juuri sinun liiketilojasi ja brändiäsi tukevaksi.

Valaistuskartoitus on aina maksuton ja ei velvoita sinua tuotteiden, eikä palveluiden hankintaan. Kun asiantuntijamme on tehnyt valaistuskartoituksen yrityksesi toimitiloissa, sinulla on hyviä vinkkejä ja faktaa valaistusuudistuksen päätöksen tueksi. Esimerkiksi, kun laskemme energiansäästön siirryttäessä led-valaistukseen, niin laskemme säästöt käyttäen nykyistä energian hintaa ja valojen polttoaikaa. Voitte yhdessä asiantuntijamme kanssa vertailla nykyisen valaistuksen energiankulutusta, uuteen energiaa säästävään ja ekologiseen led-valaistukseen.

Valaistuskartoitus on aina maksuton eikä velvoita sinua tuotteiden tai palveluiden hankintaan. Kun olemme laatineet kattavan valaistuskartoituksen yrityksesi toimitiloissa, sinulla on hyviä vinkkejä ja faktaa valaistusuudistuksen päätöksen tueksi.

Y

Toimintamme perustuu asiakaslähtöisyyteen – hoidamme jokaisen asiakkaan valaistusuudistuksen yksilöllisesti, opastaen sinua kaikissa valaistukseen liittyvissä asioissa.

Y

Uudistamme yhteistyössä oman asennustiimimme kanssa yrityksesi valaistuksen alusta loppuun, jolloin sinä voit keskittyä omaan työhösi.

Valaistusuudistuksia matkan varrelta 

 

 

 

 

 

Tilaa meiltä valaistuskartoitus

Valaistuskartoituksen aikana keskustelemme juuri teille räätälöidystä valaistuspaketista ja luomme valaistussuunnitelman sinun toiveidesi ja tarpeidesi ympärille.

a

Saat perusteellisen analyysin valaistuksenne tämänhetkisestä tilanteesta, ja ratkaisuehdotuksen valaistuksen parantamiseksi.

a

Palvelemme sinua mielelläni paikan päällä yrityksessäsi, jolloin pääsemme heti pureutumaan nykyiseen valaistukseesi. Ollaan yhteydessä ja suunnitellaan teillekin uusi ja ekologinen LED-valaistus.

a

Valaistuskartoitus on aina maksuton eikä velvoita sinua tuotteiden tai palveluiden hankintaan. Kun olen laatinut kattavan valaistuskartoituksen yrityksesi toimitiloissa, sinulla on hyviä vinkkejä ja faktaa valaistusuudistuksen päätöksen tueksi.

Varaamme sinulle aikaa valaistuskartoitusta varten kohteesta riippuen noin puolesta tunnista tuntiin. Kartoitus pidetään yrityksesi toimitiloissa, mutta myös etäpalaveri verkon välityksellä on mahdollinen, sinulle sopivana ajankohtana. Valaistuskartoitus ei sido sinua mihinkään, kuten valaistushankintoihin kanssamme.

    Haluan, että otatte yhteyttä seuraavanlaisesti
    Tulkaa paikan päälleEtäpalaveri verkon välitykselläPerinteisesti puhelimellaHaluan vain lisätietoja

    Led Experts Finland Oy
    Multiantie 7
    42700 KEURUU

    Lataa maksuton valaistuksen opas

    Lataa maksuton valaistuksen opas

    Oppaaseen on koottu tärkeimmät faktat siitä, miten valaistus vaikuttaa esimerkiksi yrityksen tuottavuuteen, työviihtyvyyteen, työturvallisuuteen ja asiakasviihtyvyyteen.

    You have Successfully Subscribed!