Led-valaistus ratkaisee useimmiten onnistuneesti perinteiset valon hämäryyteen liittyvät ongelmat, mutta näillä ongelmilla on myös toinen ääripää . Päivän trendinä on valaistuksen muuttaminen kirkkaammaksi ledeillä muunmuassa työhyvinvoinnin, pirteyden, tuloksellisuuden ja energisyyden nimissä, ja kirkkaan led-valaistuksen etujen puolesta puhuu valtava määrä erilaisia tutkimuksia ympäri maailman. ”Kaikkimullehetinyt” -kulttuurissa suuruudenhulluus voi kuitenkin kirjaimellisesti sokaista, ja lopputuloksena on jopa lähtökohtaa kehnompi kokonaisuus.

Milloin valaistusta sitten on liikaa, ja mistä sen tietää?

Yksinkertaiseen kysymykseen on olemassa periaatteessa yksinkertainen vastaus: omasta olosta. Jos on epävarma, voi turvautua ammattilaisen tekemiin mittauksiin ja laskelmiin, joilla vallitsevan valon määrä saadaan hyvinkin yksityiskohtaisesti selville tilan eri osissa ja eri valaisimilla.

Helpoin tapa havaita liiallinen tai vääränlainen valaistus on useimmiten kuitenkin tuntemus häikäisystä. Jotkut voivat reagoida liialliseen valon määrään jopa fyysisesti esimerkiksi migreenin tai pahoinvoinnin kautta, ja silmiä voi vähemmänkin reagoivalla alkaa särkeä. Tällaisessa tilanteessa on oman hyvinvointinsa kannalta tärkeää käydä ongelman kimppuun ja selvittää mitä on tehtävissä.

Lue led-valaisinten aiheuttaneesta naapuririidasta tästä.

Useimmiten liian kirkkaan valaistuksen ongelma piilee liian tehokkaassa led-valaisimessa kyseiseen tilaan. Toinen vaihtoehto liialliselle kirkkaudelle on led-valaisinten huono sijoittelu tilassa, jolloin häikäisy voi iskeä epäsuorasti seinän tai kaapinoven kautta.

Miten toimin?

Jos kyseessä on yksinkertaisesti liian tehokas led-valaisin, on kirkkauden vähentämiseen muutamia eri keinoja valaisimen tyypistä riippuen, joista valaisinten maahantuoja tai sähkömiehesi osaa sinulle kertoa. Jos ongelma on epäsopiva valaisinten sijoittelu ja välillinen häikäisy muiden pintojen kautta, kannattaa ensisijaisesti tarkastaa, onko led-valaisin suunnattavissa muualle, jolloin ongelma ratkeaa. Usein näin ei kuitenkaan ole, vaan kyseessä on esimerkiksi upotettava, spottimainen ledi. Nämä tilanteet ovat huomattavasti haastavampia. Vaihtoehto yksi on että led-valaisin himmennetään niin, ettei se enää häikäise pintojen kautta, mutta tällöin koko tilan valaistus kärsii merkittävästi, ja koska valon määrä on ollut lähtökohtaisesti sopiva, tämä ei ole toivottavaa. Toinen vaihtoehto on valaistussuunnitelman muokkaaminen siten, että led-valaisin joko vaihdetaan kapeamman valokeilan vaihtoehtoon, tai led-valaisimen sijaintia kokonaisuudessaan muutetaan. Tämä voi olla suhteellisen kallis ja työläs prosessi, mutta täysin toteutettavissa.

Molemmat ongelmat voit välttää jo alkujaan käyttämällä ammattilaisen apua valaistussuunnitelmassa. Ammattilainen laskee valon määrän tilaan sopivaksi ja huolehtii, ettei häikäisyä pääse syntymään suoraan tai epäsuorasti pintojen kautta. Jos kyseessä on esimerkiksi liiketila, ammattilaisen toteuttamalla valaistussunnitelmalla on vielä huomattavasti suurempi merkitys esimerkiksi asiakaspolun luonnissa, mutta siitä puhumme lisää täällä.

Helpointa on huolehtia valaistuksen onnistumisesta heti alussa.

Summa summarum, jos led-valaistus on vasta suunnitteluvaiheessa, etsikää tietoa ja hyödyntäkää ammattilaisia saavuttaaksenne juuri oikeanlaisen, teille sopeutuvan ja sopivan kirkkaan valaistuksen. Jos led-valaistus on jo toteutettu eikä se tunnu hyvältä, pohdi ensin epämukavuudentunnun syitä itse. Kun olet hieman enemmän perillä siitä mikä on tilanne ja mihin toivoisit sen muuttuvan, led-valaisintoimittajasi tai sähkömiehesi osaa varmasti ratkaista ongelmasi.